Yli kolmannes tähän päivään saakka säilyneistä Pohjois-Viron moisioista on rakennettu 1700-luvun toisella puoliskolla. Kaunis Sauen moisiokokonaisuus edustaa Viron varhaisklassisen arkkitehtuurin parhaimmistoa. 1500-luvulla perustetun moision osti vuonna 1774 Frederich von Fersen, ja vuonna 1792 valmistuikin nykyinen kaunis päärakennus sekä siihen liittyvät, kaarevasti etupihan reunamilla sijaitsevat aitta ja vaunuvaja. Samaan aikaan perustettiin myös suuri puisto. Moision päärakennuksen salien yleinen ilme on aikakaudelle tyypillisesti monimuotoinen ja sisustuksessa voidaan havaita tiettyä maalauksellista epäyhtenäisyyttä. Jokaisen huoneen ainutlaatuista tunnelmaa korostavat omat värisävyt ja veistoskoristeluiden vaihtelevat aiheet. Aivan kaikki veistoskoristelut eivät ole peräisin 1700-luvulta, vaan yksinkertaisemman muodon omaavat koristeet ovat peräsin vuodelta 1805. Moision sisätilojen ovet, kattokruunut ja pääportaikon koristeet edustavat rokokoota eli on tehty J. Schultzin isännöidessä moisiota. Sauen puistosta oli tarkoitus tehdä pieni kopio Versailles'n puistosta. Englantilaistyyppisen, eli luonnonmukaista tyyliä edustavan moisionpuiston oli tarkoitus luoda vaihtelevia luontoelämyksiä, joissa olisi sijaa niin nurmikkoalueille, vapaamuotoisille puuistutuksille, pensaille, paviljongeille kuin myös veistoksillekin. Huomattavin lienee moision keskiakselilla sijaitsevat veistokset: Herakles, joka toi pimeydenvaltakunnasta ihmisten keskuuteen helvetin portinvartijan, Kerberoksen, sekä ihanainen Leda ja joutsen.

Ensimmäinen tiedossa oleva Sauen moision omistaja oli Westfalenista kotoisin oleva Remmert von Scharenberg, joka sai läänitysoikeutensa suoraan Tanskan kuningatar Margaretilta. Ennen siirtymistään Saueen, toimi tuleva moisionherra vuosina 1528 - 1532 Narvan käskynhaltija ja vuosina 1534-1549 hän työskenteli Tallinnan ritarikunnassa. Suuren maaomaisuuden lisäksi hänelle kuului useita taloja Tallinnan kaupungissa. Vuonna 1549 hänet haudattiin Nigulisten kirkkoon. 1600-luvun alussa moision omistajaksi tuli Bernhard von Scharenberg. Hän ansaitsee huomiota useiden avioliittojensa ja kirkolle antamiensa lahjoitusten osalta. Näillä kahdella tosiasialla voimme tietenkin halutessamme nähdä olevan tiettyjä yhteyksiä. Moisionherran tilauksesta valmisti yksi Tallinnan parhaimmista käsityöläisistä, Tobias Heintze, vuonna 1632 Keilan alttarin. Alttarin reunassa on lahjoittajan muotokuva, joka esittää B. von Scharenbergiä ja hänen järjestyksessä toista vaimoaan, Anna von Rosenia. Lisättäköön, että moisionherra solmi avioliiton kolmannenkin kerran ja eli miltei satavuotiaaksi. Tiedossa on myös toinen hänen tekemänsä lahjoitus kirkolle. Olevisten kirkko (tuhoutui vuoden 1820 tulipalossa) sai lahjoituksena kanslian. B. von Scharenbergin aikaan Sauen moision on täytynyt olla todella kaunis, sillä rahaahan moisionherralta ei puuttunut ja hänellä tuntui olevan silmää myös kauneudelle. Yhtenä viitteenä moision aikaisemmasta loistosta voidaan pitää näiltä vuosilta peräisin olevaa, tuuliviirin alustana käytettyä kuvapatsasta, jossa leveästi hymyilevän naamion ja lapsienkelin välissä on Von Rosenin kolmea ruusua kuvaava vaakuna. Tämäntyyppistä veistostaidetta oli tuolloin vain huomattavimmissa rakennuksissa.

Sauen moision toisen vaiheen aloittaa majuri Frederich Herman von Fersen, jolle moisio siirtyi vuonna 1774. Tätä vuosikymmentä voidaan pitää virolaisen moisioarkkitehtuurin kumouksellisena kautena, jolloin moisiokulttuuri tuntui todenteolla heräävän eloon ja kukoistukseen. Taloudellisen hyvinvoinnin seurauksena myös elämäntyyli muuttui entistä tuhlailevammaksi ja mukavuudenhaluisemmaksi. Kaikki tämä on nähtävissä myös Sauen moision päärakennuksesta ja koko moisiokokonaisuudesta. Von Fersen määräsi moisionsa suunnittelijaksi Johann Schultzin, jonka suunnitelmien mukaan oli Tallinnassa rakennettu myös kuvernementtihallituksen linna Toompealle. J. Schultzista oli tullut aikakauden johtava arkkitehti. Arkkitehtuurin lisäksi hän oli asiantuntija myös veistoskoristelussa, jota hän käytti sekä Toompean linnan Valkeassa salissa että Sauen moision koristeluissa. Sauen moisiosta löytyy myös hienoa puusepäntyötä. Korkeatasoista koristepuusepäntyötä Harjumaalla edustavat Ääsmäen, Ohtun, Inglisten ja Sauen moisiot. Kun kuuluisan tallinnalaisen puuseppämestarin valmistamat Ääsmäen ja Ohtun moisioiden pääovet edustavat pikemminkin rokokoota tai barokkia, samaa mestarikuntaa edustaa Sauen moisiossa hiukan myöhäisemmän tuotannon tuloksena valmistuneet päärakennuksen julkisivun ovenreunukset. Ovenreunuksien listojen kaartuvat päät, matalat mittasuhteet ja voimakkaasti kaartuvat pohjat luovat perusteen oletukselle, jonka mukaan ovi saatettiin valmistaa Raben työverstaalla. Voimme vain kuvitella millainen itse pääovi oli. Nykyinen ovi on peräisin 1800-luvun alkupuolelta. Moisiorakennuksen arvoa lisää tieto siitä, että 1700-luvun viimeisinä vuosikymmeninä, klassisismin muuttuessa yhä suositummaksi, muuttuivat myös koristepuuseppätyöt yksinkertaisimmiksi. Omaperäinen tyyli ja erikoiset yksityiskohdat eivät olleet enää hallitsevassa asemassa. Puusepät alkoivat käyttää mallikirjoja työssään, minkä tuloksena koristepuuseppätyö muuttui yhtenäiseksi. Sauen moision puuyksityiskohdissa voidaan vielä havaita mestarin oma kädenjälki. Vuonna 1792 täytyi von Fersenin luovuttaa moisio panttaussopimuksen perusteella Sakun moision omistajille, kreivi Friedrich von Rehbinderille ja hänen vaimolleen kreivitär Gertrudille. Uudet omistajat muuttivat myös asumaan moisioon. Vuonna 1794 syntyi Sauen moisiossa heidän toinen poikansa. Myös seuraavat lapset syntyivät samassa moisiossa. Sen jälkeen, kun lapset olivat saaneet valmiiksi Sakun uuden, pietarilaista tyyliä edustavan päärakennuksen, jäi vanhapari edelleen asumaan Sauen moisioon. Vuonna 1860 Sauen moision ostivat von Straelbornit.

Sauen moision historian kolmas ajanjakso alkoi Viron itsenäisyyssodan jälkeen, jolloin Straelbornit siirtyivät Saksaan ja myivät moision Viron valtiolle. Viron valtio lahjoitti moision 50 hehtaarin tiluksineen Vapaussodan sankarille, Johannes Ermille. Johannes Erm kuoli kuitenkin melko pian tämän jälkeen ja vuonna 1925 moisio siirtyi hänen vaimolleen ja perheelleen. Neuvostoliiton miehitysvuosina moision kohtaloa oli moninainen. Moisiossa toimi muun muassa vanhainkoti, kroonikkosairaala, traktorikeskus, Viron Maataloustekniikan konttori (vastasi Sauen moision 1980-luvun lopulla Eesti Restauraatori - yhtiön taholta suoritetusta restauroimisesta), lastentarha, Sauen kaupunginhallitus ja Sauen kaupunginhallitukselle kuuluvan yhtiön, SAUREMIN, konttori- ja tuotantotilat. Vuonna 1995 moisio palautettiin Johannes Ermin tyttärelle, rouva Elga Viilupille, joka puolestaan myi moision Kriisan perheelle. Tekstin laadinnassa on käytetty Museoviraston tutkijan Silja Konsan luvalla hänen Sauen moisiota koskevan esitelmänsä aineistoa.